lauantai oli pizzapäivä

Meillä on syöty pizzaa kerran viikossa koko meidän perheen ajan. Ja perinne jatkuu vaikkei lapset enää kotona asukaan. Kun ipanat oli pieniä riitti 1 pellillinen jaettavaksi. Sitten kun ne tuli "pohjattomaan ruokahalu- ikään" pizzoja tehtiin 1/lapsi ja meille vanhemmille yhteinen. Jokainen sai valita haluamansa täytteet ja se oli oikeasti oma. Joskus oli kyllä sisällisota lähellä kun "joku" oli syönyt vahingossa toisen pizzaa...

Täyte pannulla paistumassa

Eilen tehtiin kolme erilaista, sillä arveltiin kahden nuorimman piipahtavan syömässä. (Vanhin opiskelee toisella paikkakunnalla, joten hän ei sattuneesta syystä käy niin usein täällä meillä "jääkaapilla")
Minä ja mies syötiin tällä kertaa kasvispizza. Paistoin reilun määrän sipulia, herkksieniä, paprikaa ja pinaattia. Pizzan päälle tuli vielä tomaattia. Juustona mozzarellaa ja parmesania. Ja vähän basilikaa. Ai niin, levitin pohjan päälle ruokalusikallisen pestoa...kun oli avattu purkki kaapissa.
Just uunista otettu, namskis!

Ei jäänyt yhtään tälle päivälle, joten jotain pitäisi keksiä...salaattia ehkä?

Kommentit

Lähetä kommentti