keväinen sunnuntai...

Turvonneista, ja juuri aukeavista nupuista tulee mieleen kaunis runo, jonka kuudennen luokan opettaja kirjoitti muistoksi minulle. (En tiedä kirjoittiko hän sen saman kaikille, jotka pääsi hänen luokaltaan.) Runo on jokatapauksessa Karin Boyen kirjoittama:
Ja visst gör det ont när knoppar brister.
Varför skulle annars våren tveka?
Varför skulle all vår heta längtan
bindas i det frusna bitterbleka?
Höljet var ju knoppen hela vintern.
Vad är det för nytt, som tär och spränger?
Ja visst gör det ont när knoppar brister,
ont för det som växer
och det som stänger.
Sen on googlen mukaan suomentanut Viljo Kajava Se on totta: kivulla puhkeevat nuput -.

Pitäisi varmaan käydä kirjastosta etsimässä ko teos jossa se on. Runo on mielestäni niin kaunis.



Käytiin aamulla miehen kanssa kävelyllä ihanan aurinkoisessa säässä. Aurinkoista ja ujon vihreää joka paikassa!

Tätä polkupyörää ei vieläkään ole pelastettu. Se on ollut koko talven kahlehdittuna satamassa. Jännityksellä odotan häipyykö se kesälläkään :)


Juu, kyllä se vaan on niin, että kevät on saapunut!

Kommentit

Lähetä kommentti