...monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa.


 "Mutta tässä on kertomukseni loppu. Ja niin olen kertonut seitsemästä veljeksestä Suomen saloissa; ja mitäpä kertoisin enään heidän elämänsä päivästä ja sen vaiheista täällä? Se kulki rauhaisesti puolipäivän korkeudelle ylös ja kallistui rauhaisesti alas illan lepoon monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa."
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
flickr / Mark Winterbourne
  Kun olin pieni, sellainen alle kouluikäinen minulla oli paljon isovanhempia. Paljon enenmmän kuin monella kaverilla.


Vanhin oli isän isän äiti. Pieni Anna-mummo, joka oli Laatokan rannalta, Helylän kylästä ja käynyt Sortavalan opettajaseminaarin. Anna oli nuorimman lapsensa peräkammarissa kotihoidossa, sokea ja vuoteenoma, mutta terävä. Muistan kun minä ja sisko laulettiin sille lastenlaulu ruotsiksi.

Sitten oli äidin äidin äiti. Aino-mummo, joka oli pikkutyttönä joutunut piiaksi vieraaseen taloon kun hänen oma äiti kuoli ja isä otti uuden vaimon (ilkeä äitipuoli siis). Mun äiti asui mummon kanssa seitsemän vuotiaaksi asti. Aina kun käytiin Aino-mummon luona, siellä sai ihania kanelipullia. Aino-mummolta sai joululahjaksi aina villasukat ja levyn Fazerin sinistä.

Äidin isän isä Adiel ja äidin-isän-äiti Hilja olivat vielä elossa silloin kun minulle syntyi esikoinen, ja meillä onkin ihana kuva, jossa on 5 polvea. Aika harvinaista, eikö? Hilja-mummoa kutsuttiin Hilsuksi, ja hänen halaus oli kuin untuvatäkkiin oliis kietoutunut. Ja heidän luona kyläillessä sai aina mummon tekemiä ihania voileipiä. Voileipien salaisuus taisi olla paksu kerros oikeaa voita ja kunnon siivu kinkkua! :)

Äidin äiti, ihana Eeva mummo oli varmasti paras mummo mitä maa päällään kantoi. En ikinä kuullut hänen puhuvan kenestäkään pahaa, ei ikinä hermostunut mistään ja oli äärettömän kiltti ja ahkera. Ja aina kannusti kaikkia. Leipoi ihanaa rieskaa. Siellä sai aamupalalla aina munakasta. Eeva-mummon kanssa haettiin (kesälomalla) lehmät iltaisin lypsylle, tai haettiin karanneet pois kaurapellosta. Mummo menehtyi äkisti aivoverenvuotoon kun olin 16.

Äidin isä, Pauli-pappa oli hassuttelija. Sotaveteraani ja sotasankari, jolta puuttui toinen keuhko. Sotasankaruus selvisi meille vasta hautajaisissa, sillä pappa ei ikinä puhunut asiasta kenellekään. Pappa oli loistava seuramies ja arvostettu henkilö omalla paikkakunnallaan. Itse oppinut loistava haitarinsoittaja. Pappa oli herastuomari. Luulin pienenä että se on herrastuomari :)

Isän isä, Eino-pappa oli pieni ja pippurinen mies Karjalasta. Puhui tosi vahvaa Karjalan murretta. Hauska mies. Papalta sai punaista Jaffaa, se oli parasta mitä kesässä oli! Muistan kerran, kun pudotin vahingossa vintin ikkunan (!!) ja se meni säpäleiksi, niin pappa vaan nauroi ja sanoi että pitää varmaan ostaa uusi! Papalla oli aina lätsä päässä, koska hän oli ihan kalju.

Ja vielä eilen oli Elli-mummo. Maailman paras karjalanpiirakoiden tekijä. Kotoisin Kalajoelta, ison talon tyttö, joka lähti Karjalan evakon matkaan. Kun olin pieni, mummolla oli ihan mustat hiukset. Mummolta sai lapsena tilkan kahvia, johon laitettiin paljon sokeria ja kermaa, ja sitten sinne mössättiiin pullaa. Pullasutuksi sitä kutsuttiin. Oli pikkutyttönä mukamas suurta herkkua. Mummo muisti aina kehua,kiittää ja kannustaa, aina. 

Nyt heistä on jäljellä enää muistot...
flickr / maxnathans