Kevätfiillis

Varovaisesti voi jo herätellä kevätfiiliksiä. Aamuisin linnut ovat laulaneet jo pidemmän aikaa ja päivät ovat selkeästi pidempiä ja valoisampia. Ja kaikki nämä saavat ainakin minut haaveilemaan fillaroinnista, lenkkeilystä, ulkoilusta yleensä, mutta ennen kaikkea kevätvaatteista. Haluan nilkkapituisia housuja, kellohameita, vaaleita kauluspaitoja, pitsiä(?!?), avokkaita ja balleriinoja.

Pinterest, mikä koukuttava harrastus!
Balleriinoista muuten... Jotenkin tulee aina sellainen kuva, että yli 40 v pitäisi käyttää korkokenkiä eikä balleriinoja. Liian tyttömäiset?!? Mutta jos tykkää, niin eikös voi? Tyylirike tai ei, aion käyttää, vaikkei ne täti-ihmisen nilkkoja välttämättä imartele...
Stylesnob / Brandos
Kävin Sokoksella viime viikonloppuna (tämä viikonloppu on mennyt vuodelevossa) ja sinne oli tullut ihania Stylesnobin balleriinoja. Ajattelin, että jos ostaisin parit sellaiset. Mutten vielä. Mä nimittäin haluan ne, mutten vielä ole perustellut tarvetta... niissä oli kiva juju. Toisaalta, Espritin verkkokaupassa oli kans muutamat ihan hauskat.

Esprit
Pelottavin craving/himotus, mikä lie -halu on nämä! Minä, joka olen aina vannonut ettei minulle tule koskaan, ikinä, never-ever eläinkuosivaatteita haluun pilkkutöppöset? Oikeasti. Se on virallista; olen kepardi-ikäinen. Huoh....
Vas. Lindex Oikea H&M
(Kepardi on entisen työkaverin määritelmä yli-ikäisestä naisesta, joka tuijottaa nälkäisenä baaritiskin toiselta reunata, räpäyttää ripsiä ja katse sanoo mjauuuu...Tunnusomaista on kuulemma ylenmääräinen eläinkuosiin verhoutuminen, pitkät kynnet, leijonanharja ja tappajakorot...)

kuva: weheartit
Huomenna Helsinkiin ja töihin. Taidan ottaa työmatkakävelyyn kumisaappaat. Ihan varmuuden vuoksi. Viime viikolla oli lätäköitä jo sen verran matkalla että piti tosissaan katsoa minne astui. Paitsi että kun katsoin Helsingin ensi viikon säätä se näyttää kyllä pakkasta... hmmm....
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Pysykää terveenä!

Kommentit

  1. Voi, mä kattelin tänään noita stylesnobin baltsuja Sokoksella ja nuo beigemustat vei sydämeni..mulla on kahdet viimevuonna ostetut, mustat ja beiget stylesnobin ballerinat ja ne on niin hyvät jalassa, ettei paremmasta väliä. Tuo pieni "pussitus" tekee niistä hyvin istuvat ja pysyvät loistavasti jalassa! Suosittelen kokeilemaan. Heh..eiköhän tässä sulle perustetta tarpeeksi hankkiaksesi ne ;)
    Mutta mä meinaan investoida noihin em.baltsuihin kesäksi. Ja hui hai, 40+ mutta mehän ollaan ihan TYTTÖSIÄ vielä joten eimuuta kuin ballerinat jalkaaj!
    Antoisaa työmatkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne vaan söpösiä! Stylesnobit meinaan... Ja luultavasti mä kassan kautta joudun sokkarilla viikonloppuna pyörähtämään :)

      Poista
  2. Miksi ihmeessä kaiken ikäiset naiset ei voisi pitää balleriinoja! Enemmän kai kyse on siitä, mitä niihin yhdistää kuin siitä, ettei niitä voisi pitää :)

    Baltsut jalkaan vaan, täälläkin odotellaan niille sopivia kelejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. balleriinat on ihania, ja mukavat jalassa :) Ostetaan ja käytetään :)

      Poista
  3. Höpsistä, ballerinat sopii meille tädeillekin hyvin!
    Ja voi kun tulikin ikävä baltsuja - upeita malleja.

    Viime vuonna ostin mustat Stylesnobin ballerinat, mutta ne ovat hiukan liian leveät malliltaan minulle. Ja toiset Espritin mokkajäljitelmäballerinat olivat revenneet tuosta pikkuvapaan nivelen kohdalta ihan huomaamatta! Vähän oli siis huonoa tuuria, mutta toivottavasti tänä vuonna löytyisi ne napakympit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on leveä jalka, joten Stylesnobit voisikin sitten olla mulle hyvät? JESS!
      Balleriinat on kyllä ihania! :)

      Poista

Lähetä kommentti