Työajatuksia...

Töissä tulee vietettyä suurin osa valveillaoloajasta. Joten ei ole kummaa, jos työasioita tulee mietittyä tavalla tai toisella myös vapaa-ajalla.
Henkilökohtaisesti, koen tärkeäksi työn mielekkyyden ja järkevyyden. En tykkää yhtään turhasta työstä, turhista palavereista ja turhasta byrokratiasta. Työpäivän pitäisi olla sujuva. Olisi myös hienoa, jos joka ikinen päivä jokainen saisi kokea onnistumisen tunteen. Sen ei tarvitse olla suurta, eikä ihmeellistä. Sekin saattaa riittää, että saa jonkin jutun tai homman valmiiksi, vastattua sähköpostiin, tai jonkin häiritsevän post-it lapun hoideltua pöydältä. Ja siitä se onnistumisen tunne vasta tuleekin, kun auttaa kaveria onnistumaan!
*
kuva otettu remppakämpässä

*
Jari Parantainen, mies, joka on tuotteistanut tuotteistamisen on oivaltanut hienosti monen yrityksen monta ongelmaa... mm tämän:
1.      Meillä on töissä tällaisia ihmisiä.
2.      Nämä meillä töissä olevat ihmiset osaavat tällaisia asioita.
3.      Yrityksemme voi tehdä vain niitä asioita, joita meillä töissä olevat ihmiset osaavat.
Päätä ensin, mitä pitäisi tehdä. Pohdi vasta sen jälkeen, kuka työt tekisi.
 *
kaikki taas mustaa... töissä oli kyllä balleriinat (mustat nekin)
*
Meillä on töissä sellaiset toiminnan pelisäännöt, jotka henkilöstö on workshopannut yhdessä kasaan. Yhdessä siksi, että niihin voi helpommin kaikki sitoutua ja siten tuntea että ne on tärkeitä.  Ehdottomasti paras on "Luota, ja ole luottamuksen arvoinen". Siihen kiteytyy (mun mielestä) työyhteisön tärkein juttu.  Tämän kun muistaa, niin ei voi kovin pieleen mennä. (Ainakaan niiltä osin joihin voi vaikuttaa.)
*
No jopas pomppas työasiaa... Huomenna jotain muuta! :) Mukavaa iltaa kaikille!

Kommentit

  1. Samaa mieltä olen, kun sinä, työn olisi hyvä olla mielekästä. Ei sen aina tarvitse olla kivaa, mutta mielekästä ja ainakin omalla kohdallani sen pitäisi haastaa aivoja edes jollain tavalla. Että en kyllästy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä työn mielekkyys on yksi tärkempiä kriteerejä. Ja juuri kuten sanot, ei sen tartte aina ja kokoajan kivaa olla, mutta mielekästä. Tsemppiä Sinulle Dahlia! Toivottavasti sun työpaineet vähän helpottaa!

      Poista
  2. Luin just Saku Tuomisen ja Pekka ööö jonkun Työkirjan. Hyvä ja oivaltava kirja, tosin käsitteli toimistossa työskenteleviä. Silti kolahti moni juttu. Esim työajan käsitys, yleensä 8-16, mutta itse teen työtä kuutena päivänä viikossa, sekä yleensä opetan päivällä ja valmistelen illalla. Työaika on siis varsin vaihteleva. Monta hyvää oivallusta sain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi se on kyllä hyvä kirja! Mä tykkään Saku Tuomisesta, kun sillä on niin "reilu ja mutkaton" asenne. :)

      Poista

Lähetä kommentti