Kohteena Hongkong osa 2

Mehän matkustettiin Hongkongiin meidän lapsen vuoksi. Ei minulla, eikä minun miehellänikään ole ikinä ollut muuten hinkua käydä siellä. Mutta kun tarjoutui tällainen näppärä tekosyy kokea uutta, niin miksipäs ei.
Kävimme myös Kowloon Tongissa, pojan yliopiston kampuksella kiertämässä. Halusin nähdä minkälainen se paikka on, jossa poika opiskelee.
Moon gate and me
Yliopistoalueen jälkeen jäimme kiertämään Kowloon Tongin aluetta enemmänkin. Tutustuimme mm Kowloon Walled City Parkiin. Tosi kaunis puisto on rakennettu 90-luvulla vanhan supertiheään asutetun alueen paikalle.

Alue, jossa ennen sen tuhoamista (1994) asui 33,000 henkeä korttelin kokoisella alueella. Oli sunnuntai kun olimme puistossa. Siellä oli paljon ihmisiä viettämässä aikaa, piknikillä.

Puisto oli kyllä kiva ja tosi kaunis. Sen jälkeen käytiin viereisessä ostoskeskuksessa ostamassa vähän syötävää ja suuntasimme takaisin Wan Chain puolelle.
Illalla kävimme BurgerRoomissa syömässä. Hauska paikka. Tosi pieneen tilaan (n. 12 neliö?!?) oli tungettu käsittämätön määrä pöytiä ja tuoleja. Ulkona oli jono ja kaikki paikat täynnä. Suosittu paikka, ja hyvin moni kuvasi ruoka-annoksia! ;)
Työntekijöitä taisi olla 6-7, ja kaikilla oli koko ajan tekemistä :)
ding ding; tän voi vuokrata juhlakäyttöön, kuten näkyy :)
Oli niin nätti ilta, että käveltiin Causewaybaysta hotellille nukkumaan.
skeittikauppoja ei juuri ole... tämä taisi olla toimistorakennuksessa, 3s kerros?
Seuraava aamupäivä varattiin ostoksille, sillä pitihän tuliaisiakin hankkia. Samalla käytiin muutamassa kaupassa etsimässä pojalle jotain kivaa.
näyttää herkulta!
Heh, ja sitten oli mielenkiintoinen jäätelökokemus. Eikös olekin kaunis?
Jädepaikkaan oli piiiitkä jono. Pakkohan sen oli olla hyvää? No ei! Karvas pettymys, vihreä oli leväjäätelöä. Huh. Oli kun olisi syönyt sushia vaniljajäätelön kanssa. Varsin mielenkiintoinen yhdistelmä!
Victoria Parkissa oli oikein kiva leputtaa korvia (ja hermoja) shoppailuhälinän lomasssa.
Open Rice-appsin kautta löydettiin Mana! oooh...
Lounaaksi söin parhaan kasvispurilaisen, mitä koskaan olen maistanut. Ihan huippu! Pakko tehdä samantyyppinen kotona!
Tämä oli jotenkin niin ihana paikka!
Ja ravintolan konsepti oli ihan lyömätön. Pikaruoka voi olla myös terveellistä. Voi kun tällainen olisi meilläkin!

Myöhemmin illalla käytiin katsomassa (ja kuuntelemassa) Symphony of Lights. Siinä musiikintahdissa kaupungin valot "vilkuttelee ja välkkyy".

Sää oli sen verran pilvinen ja sumuinen, että taivas oli aika jännän näköinen.

Porukkaa oli ihan älyttömästi, ja oli hauska seurata,miten moni (kaikki?!?) kuvasi koko ajan showta.
 Pois lähtiessä kierrettiin vielä Tsim Sha Tsuin 1881 Heritage-alueen kautta.
Siinä on hieno hotelli, upea ostoskeskus ja näyttelyt. Kauniilla pihalla kaikki kuvautti itseään... Siellä oli paljon hääpareja ja turisteja...monen monta hauskaa poseerausta tuli nähtyä!

Alue oli todella upea iltavalaistuksessa! Sen tallentaminen oli todella vaikeaa... huoh...
näitä portaita riitti....
Käytimme myös yhden päivän kierrellen PoHon aluetta, eli Po Hing Fongin ympäristöä.
Tosi miellyttävän rauhallinen paikka, Huikeat korkeuserot, ja jotenkin tosi erilainen tunnelma.
aika huomaamattomaksi tehdyt baarin gents & ladies ovet :)

jotenkin tykästyin tähän lattiaan kahvilassa
Ja pitihän meidän tietenkin käydä syömässä Michelin-tähti ravintolassa.
Edullisessa sellaisessa. Valittiin One Dim Sum, jonne ei voi tehdä pöytävarausta, vaan sinne demokraattisesti kaikki jonottaa.

Ruoka oli hyvää ja edullista.
Olisihan kuvia ja juttuja vaikka kuinka... Mutten enempää näitä matkajuttuja tänne turise. Turhan pitkiä ja yksityiskohtaisia tulee näistä postauksista.:)
Mami lentokentällä - kotia päin!
 Mukavaa sunnuntain jatkoa!

Kommentit