tiistai 20. toukokuuta 2014

olenko nyt voimaantunut?

Nonni. Kehitys- ja yhteistyöpäivät on nyt vietetty. Aurinko paistoi, lämpötila oli hellelukemissa ja olipa kunnon ukkonenkin illalla. Ja kyllähän siellä jotain kehitystäkin saatiin aikaiseksi. 
Paikka oli kiva maatilamatkailukohde. Olen joskus vuosia sitten ollut ko paikassa tiimeilemässä tai olikohan se firman kesäpäivillä. Silloin siellä oli virkistystapahtumana koskenlaskua, ja se oli kyllä tosi hauskaa!
Paikka oli jokatapauksessa nätti ja toimiva. Kivaa toimintaakin oli. Tosi kivaa oli esimerkiksi se, kun kesken illallisen  improvisaatioteatteri hyppäsi yllärinä esille ja piti hauskan esityksen alkuruuan ja pääruuan välissä. :)  Tällaisten päivien huono puoli on se, että ns normityöt jää vähän huonommalle hoidolle. Niitäpä pitää sitten yrittää kirittää jotenkin.
Aikas hikinen tätsky
No joo... yhtenä tavoitteena oli "voimaantuminen".  Wikipedian  mukaan Voimaantumisella tarkoitetaan ihmisten ja ihmisyhteisöjen kykyjen, mahdollisuuksien ja vaikutusvallan lisääntymistä. Voimaantumisessa korostuu oma sisäinen vahvistuminen ja se, että ihminen kokee olevansa sisäisesti vahva sekä tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa.  Tiedäpä tuosta.
Mutta sen tiedän, että tänään oli ihanaa käydä iltalenkillä. Pituutta oli 1,5h, ja tehot oli taas kohdallaan. Me happy! Kesä on kyllä parasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti