torstai 14. toukokuuta 2015

Torstai ja tiikerikakku

Tänään torstaina on ohjelmassa ollut vähän lenkkeilyä, oleilua ja leipomista. Ei mitään ihmeellistä. Aamulla aloitin uuden sarjan katsomisen HBO:lta. Yritin ensin Penny Dreadfulia, mutten jaksanut katsoa kun se oli jotenkin turhan raaka ja synkkä. Vaihdoin vartin päästä Bansheehen, ja luulenpa että se tulee katsottua kokonaan. :)
Leivontapuolelta ihana tiikerikakku oli suunitelmissa, ja sainpa sen toteutettuakin. Ohje on tällainen peruskakkuohje, perinteinen ja herkullinen!
200g voita (huoneenlämpöistä)
2 dl sokeria
3 kananmunaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl punaista maitoa
sekoitus:2 rkl kaakojauhetta+0,5 dl punaista maitoa

Voitele 1,8l kakkuvuoka. Laita uuni  läpenemään 175 astetta.

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää kananmunat edelleen vatkaten yksitellen.
Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään.
Lisä  vuorotellen vaahtoon varovaisesti sekoittaen jauhoseos ja maito.

Ota erilleen noin puolet taikinasta ja sekoita kaakao-maitoseos siihen.

Laita taikina kerroksittain vuokaan vaalea-tumma vaalea. Tasoita pinta haarukalla ja "töki" raitakuvioita halutessasi. Paista noin 50 min.
Ilta jatkuu varmaankin lukemisella ja telkkarin katsomisella. Huomenna onkin vapaapäivä ja sen käytän siivoamiseen, ikkunoiden pesuun ja pullan leipomiseen. Lisäksi ohjelmassa on vähän puutarhahommia. Pitää nimittäin  mitata kasvihuoneen paikkaa, ja suunnitella (ja kaivaa) grillipaikan pohja.
 Leppoisaa oleilua kaikille!

16 kommenttia:

  1. Ihana tiikerikakku! Eipä ole sellaista aikoihin tullut leivottuakaan.
    Blogissani on haaste sinulle, toivottavasti ehdit mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiikerikakku on niin hyvää, namskis! kiitos haasteesta, käynpä kurkkaamassa.
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Voihan nam mikä herkkukakku. Rakastan näitä kuivakakkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivakakut jakaa hyvin mielipiteet; toiset tykkää ja toiset ei. Mun mielestä ne on käteviä kun ne säilyy hyvänä paremmin kuin esimerkiksi pulla... siis jos ei pakasta! :)

      Poista
  3. Nyt kyllä tuli vesi kielelle...Pitää tallentaa resepti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää se kyllä onkin. Ja perusreseptillä kun tekee, niin ei voi mennä pieleen :)

      Poista
  4. Maistuvan näköinen kakku! Itse tein mokkapaloja ja niin vaan uppoaa valkoisista jauhoista ja pahasta
    sokerista tehdyt leivonnaiset :)
    t.-A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oi mokkapalat on ihania! Nyt vaan kun lapset ei asuu enää kotona, niin ei viitsi tehdä sitä houkuttelemaan :)
      Parhaat leivonnaiset tulee voista, sokerista ja jauhoista...ei voi mitään ;)

      Poista
  5. Oi Nam! Mä rakastan kuivakakkuja! Ne helppoja tehdä ja niin hyviä. Kiitos ohjeesta, voipi olla että testaan ja pian..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, ne on helppoja ja herkullisia. Ja kun ei lähde turhia kikkailemaan, niin ei voi hirveästi mennä vääräänkään :)

      Poista
  6. Ihana, nostalginen tiikerikakku! Siinä on kuivakakku minun makuuni.

    Aurinkoista viikonvaihdetta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuudenkodissa äiti teki joko tiikerikakkua tai rusinakakkua viikonloppuisin...siis pullan lisäksi. Joten kyllä tässä on aimo annos nostalgiaa!
      Aurinkoa sinullekin :)

      Poista
  7. Hei, kokeilepa Black Sails-merirosvosarjaa! Mä olen ihan koukussa. Ja tietty Game on Thronesiin myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Black Sailsistä en ole edes kuullut aiemmin? Hienoa, että löytyy uutta katsottavaa.
      GoT on sekä luettu että katsottu...ja kävinpä viime syksynä Dubrovnikissa katsastamassa kuvauspaikkojakin :)

      Poista
  8. Tiikerikakku on niin hyvää ja söisin koko kakkusen, jos saisin sellaisen tuoreen ja lämpimän eteeni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä se minullakaan yhteen palaan jäänyt!! Hyvää oli :)

      Poista