maanantai 29. kesäkuuta 2015

Pihahommia

Vaikka heinäkuu jo kolkutteleekin ovella, meidän piha on vielä alkutekijöissään. Meidän piti laittaa kasvihuone, mutta ei me nyt sitä sitten laitetakaan. Mun Mies on ollut niin kiinni töissä sekä arjet että viikonloput, etten ole raaskinut häntä vaivata mokomalla asialla harvoina vapaan hetkinään.
No ei tämä nyt niin vakavaa ole. Puuhaa on riittänyt muutenkin!  Puolet pihasta mylläsin ympäri kun uusin talon vierukset ja kehittelin istutuksia keittiön ikkunoiden alle. Kotiloita olen noukkinut  pihasta reippaasti, kaivanut voikukkia, ja yrittänyt pitää ruukkupuutarhaa hengissä. Onneksi ostettiin alkukesästä pakkasharsoa, joka on kivasti pitänyt suojaa sekä tuulelta että liialta auringolta.
Sitä nurmenleikkuutakin on harrasteltu ihan kiitettävästi, kun tuo sade saa ruohon ihan tosissaan kasvamaan! Keväällä laitettu puska-aitakin lykkää sekä kukkaa, että uutta kasvua, joten eiköhän se ole ihan hyvin juurtunut. Ja vanhat kasvit (kuten rodo) kasvavat ja voivat hyvin!

Viikonloppuna suunnittelin rakentavani korotetut penkit salaattia ja pinaattia varten. Nämä kasvavat nopeasti, joten varmaan satoa päästään syksymmällä korjaamaan.
Puhdistin ja hioin rajalla olevan puuaidan puhtaaksi jäkälästä(!) ja liasta. Aitaa vastenhan oli iso syreeni, joka piti "mukavasti" kosteuden lautaa vasten. Yli-ikäinen ja -kokoinen syreeni kaadettiin ja sieltä sitten karu todellisuus paljastui. Ajatuksena on maalata aita loppuviikon poutapäivinä. Kummasti tulisi siistimmän näköinen, eikös?

8 kommenttia:

  1. Olet ollut ahkerana! Tänään oli instan puolella niin ihana pallomekko päällä. <3 Aurinkoista viikkoa Annu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en ole ollut! Mutta kaikki pikkujutut kun kirjoittaa peräkkäin, niin johan näyttää tehotytöltä! ;)
      Kiitos, mekkoa on kehuttu paljon... nyt olen käyttänyt sitä jopa 3 kertaa kolmen vuoden aikana!

      Poista
  2. Puutarhassa riittää aina puuhaa - eikä valmista tule koskaan;) Ja siinä kai se viehätys piileekin!
    Aurinkoa tähän viikkoon, Annu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihassa on yllättävän mukava möyriä... hämmentävää, koska en ennen tykännyt yhtään ko hommasta - jospa tuo ikä alkaa kypsyttää meikäläisen "oikeisiin" hommiin! :)

      Poista
  3. On se piha iso tai pieni, siinä on kyllä aina hommaa. Oot ollut hurjan toimelias!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkupihassa hommat loppuu välillä kesken...toisaalta, eipä tekemisiin ehdi kyllä kyllästyäkään! :)

      Poista
  4. Pihalla on ihana puuhailla ja ihmetellä sitten käsien jälkiä. Kivasti tuo aita muutti ilmettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä on kyllä ihana puuhata ulkona! <3

      Poista