maanantai 10. elokuuta 2015

Kuvioneule

Ajattelinpa näyttää livenä tämän harmaan Odd Mollyn neuleen, jonka ostin jonkin aikaa sitten. Eihän tätä ole vielä tullut töissä pidettyä.
Mutta tässä mun kuvioneule nyt on! Folklore-tyyppinen kuosi on ennestään vaatekaapissani vieras. Toteutus on kuitenkin kivan hillitty, eikä "hyppää" liikaa mun silmille. Tämä on livenä vaaleamman harmaa, kuin miltä se verkkokaupassa näytti. Luulen että tätä tulee syksyllä pidettyä paljonkin. Käy nimittäin mahdottoman hyvin sekä mustan kellohelmaisen hameen, että mustien pitkien housujen kanssa. Vai mitä mieltä olette? Nätti, eikös?
Miehen pakotin kamerna taakse, kun en jaksanut tripodin ja ajastimen kanssa leikkiä. 
Keskiviikkona on palaveripyrähdys Helsinkiin. Näitä taitaakin olla viikottain tästä melkein jouluun saakka. Vaan mitäpä se haittaa. Kuuluu toimenkuvaan. Pääasia on kuitenkin, että on enemmän kotipäiviä kuin matkapäiviä. Sopii minulle paremmin.
Neuleen alla oli H&M t-paita, jalassa on Espritin mustat housut ja Gaborin kengät.
Huomenna on kampaaja, vihdoinkin! Sitä siirrettiin jo kertaalleen eteenpäin Samun (kampaajan) loman vuoksi. Huh - tyvikasvu on aika hurja.
Mukavaa iltaa! Nautitaan nyt näistä kesäisistä säistä... onhan se kiva että edes elokuussa :)

9 kommenttia:

  1. Kaunis neuletakki. Käytännöllinen malli, joka sopisi myös rennompaan farkkutyyliin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Pidän juuri tämän monikäyttöisyydestä. Farkkuja en juurikaan pidä, mutta käyhän tämä vaikkapa vahapintaistenkin housujen kanssa :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos :) On kyllä nätti - tykkään kovasti!

      Poista
  3. Aivan ihana neule ja niin monikäyttöinen!
    Odd Mollyn neuleissa on sitä jotain, olen niihin
    itsekin ihan koukussa.

    Auringonpaistetta viikkoosi Annu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Uskon että tämä on syksyn lemppareita! Olen pitkään harkinnut OM-neuletta, mutta nyt sattui oikean värinen kohdalle.
      Kivaa viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Voi kun on upea neule. Sopii sulle täydellisesti.

    VastaaPoista