Lauantaina maalla

Harmittaa pikkasen, kun ilta ja hämärä tulee niin aikaisin, ettei maalle kannata mennä enää viikolla töiden jälkeen. Turha sinne pimeään on lähteä haahuilemaan tunniksi tai kahdeksi. Mieluummin sinne menee viikonloppuna koko päiväksi aina kerrallaan.
Meidän peltoa

Käytiin ostamassa raivaussaha. Sitä tarvitaan, kun piha ja sitä ympäröivät tilukset ovat olleet huonnolla hoidolla, ja näin ollen aika umpeen kasvanutta. Pelloilla kasvaa käsivarren paksuisia puita, ja risukkoa on paljon! Ja tietenkin maitohorsmaviidakkoa, koiranputkipeltoa, pietaryrttisaarekkeita ja ihan perusheinikkoa.
Tällä pellolla kasvaa kaikkea mahdollista...
Ja hiiohoi, minä saan käyttää sahaa niin paljon kuin haluan! Me kasattiin risut keskelle peltoa. Siinä ne on hyvä polttaa jonakin tyynenä päivänä. Ellei sitten huomenna käydä ostamassa sellaista polttomoottorilla käyvää oksasilppuria/hakettajaa...
Osa pellon antimista

No mitäpä talossa on viikon aikana tapahtunut? Ulkona Mies on jatkanut "ei vettä seinän viereen"-projektia. Ja sisällä hän on hionut tuvan seiniä. Ne on käsitelty joskus aikoja sitten jollakin tummalla väriaineella, ja me halutaan vaaleammat seinät, joten puun väri pitää hioa esiin. Vanhaa likaista tilkettä on kannettu jo jätesäkillinen hirsien välistä pois.
Meidän tuleva keittiönurkkaus. Seiniin on taidettu joskus 80-luvulla sutia kosteussuoja tms...

Vasen seinä on hiottu, oikea alkuperäinen. Aikamoinen väriero!

Vanha pinta näyttää petsatulta (en keksi mitä muutakaan se olisi). No sitä me jokatapauksessa ei haluta. Siispä pinta puhtaaksi, uudet (pellava)tilkkeet hirsien väliin ja vielä jonkinmoinen käsittely hirrelle. Luultavasti rasvaton maito?
Hiontapölyä lattialla - lakaistiin ja imuroitiin tänään
Hiontapölyä ilmassa... arvaatte varmaan että piti olla pölysuojat!

Enää 1,5 viikkoa, niin edelliset omistajat ovat vieneet kaikki tavaransa ulkovarastoistakin - jess! Sitten tilataan siirtolava kaikkea hävitettävää roinaa varten. Aitoissa on ihan h i r v e ä s t i  roskaa. Ostin jo kertakäyttöhaalarit, suojalasit, ja hengityssuojaimet siivoamista varten. Siellä on ikivanhoja tekstiilejä (sohvia, mattoja, patjoja, peittoja...) jotka on hiiren syömiä. En kyllä ota riskiä sairastumisesta niiden kanssa.  Jeps, tiedän kyllä että pitäisi olla kovana, ja edellisten omistajien pitäisi hävittää roskat, mutta ei niistä vaan ole siihen - huoh. Pääasia on, että häipyvät!
Meidän lohduton tupa... mm. vanhaa hiirten syömää villaa kannettiin tänään pihalle (yöks)

Kivaa viikonloppua kaikille! Lokakuu on ollut elämälle lempeä :)

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Sanopas muuta! Ei ainakaan ole vapaa-ajan ongelmaa :) Mutta mukavaa puuhaa tämä on!

      Poista
  2. Mahtavaa - kyllä olette reippaita! Jotenkin tuli sellainen olo että kunpa jokainen autiotalo maalla saisi teidänkaltaiset uudet omistajat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh - kiitos! :) Meidän kylällä on pari muutakin taloa kunnostuksen kohteena... Johtuu varmaankin järkevän pituisesta matkasta kaupunkiin. Eli täältä voi käydä vaikka töissä keskustassa jos niin haluaa,

      Poista
  3. Niin se meillekin jäi - entisten asukkaiden kamat :/ tosin ymmärsin kun asuvat Tukholmassa ja ovat jo iäkkäitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nämä asuu lähellä, ja eivätkä ole kauhean vanhojakaan... Mutta meitä ihmisiä on niin kovin paljon erilaisia tässä maailmassa... Mä oikein odotan sitä kun kaikki avaimet on meillä ja päästään vihdoin tyhjentämään paikat!

      Poista
  4. Kiva lukea, miten projekti edistyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tässä alussa tämä on lähinnä risusavottaa ja purkamista :) Mutta varmaankin talven mittaan pääsee jo näkemään muutakin!

      Poista
  5. Hauska nähdä, että projekti edistyy... Kauniita syyskuvia. Luonto kellastuu ja kaunistuu - nyt vain hieman eri tavalla kuin kesällä.

    VastaaPoista
  6. Huhhuh, olettepa olleet ahkeria. Aikamoinen homma, mutta varmasti lopussa kiitos seisoo :)

    VastaaPoista
  7. Löysin vasta blogisi ja jäin lukemaan. Upeat hirret kiinnitti oitis huomioni, nyt täytyy jatkaa blogisi lukemista, että pysyy kärryillä missä mennään :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti