keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Miksi en ole ehtinyt blogiin...

Vuoden vaihteessa laitoin tavoitteeksi kirjoittaa blogia vähintään kolme-neljä kertaa viikossa. Ja menihän se sitä tahtia - aluksi. Mutta sitten mun (palkka)työ pisti tämän harrastushomman vähän sekaisin.

Sain helmikuussa järisyttävän oivalluksen työhöni liittyen. Tämän idean pohjalta tehtiin mm. business model canvas, perinteinen swot, arvolupaustaulukko, projektisuunnitelma, liiketoimintamallinnus ja useampikin budjetti. Työtä tehtiin sydämen palolla ja hurjalla vimmalla eteenpäin, kohti tavoitetta. Kovan alkutyön jälkeen saatiin vihreää valoa konsernin johtoryhmässä (jess!) ja niinpä luvan saatuamme avattiin keskustelu tulevien yhteistyökumppaneiden kanssa.
Loppukevään ja alkukesän matkattiin edestakas Helsingissä neuvotellen ja sopimuksia hioen. Samaan aikaan vietiin yritystä kokonaisuutena eteenpäin. Lopullinen GO-päätös varmisti myös toisen asian - nimittäin kesäloman peruuntumisen. ;) Vaan eipä se haitannut, sillä intoa ja paloa projektia kohtaan löytyi! Painettiin raivokkaasti työtä sekä järjestelmäratkaisujen että verkkosivujen kanssa.
 * * *
Mun projektiryhmä oli kyllä loistava. Teimme sen, mitä pidettiin aikataulullisesti mahdottomana. Mission impossiblesta tuli kuin tulikin possible! Ja niin saimme aikaiseksi Suomen kilteimmän sähköyhtiön ennätysajassa. Ilovirta - sähköä sydämellä!

Olen niin iloinen tästä kokonaisuudesta - tästä omasta pienestä oivalluksesta jota kahden naisen voimin (välillä jopa itsepäisestikin) ideoitiin ja vietiin eteenpäin ihan oikeaksi yritykseksi - ja vielä erittäin miehisellä ja perinteisellä alalla! Olen otettu ja tunnen suurta kiitollisuutta siitä, että meihin uskottiin ja tähän saatiin konsernin tuki. Samoin olen iloinen siitä, että pidettiin kiinni vihreydestä - yritys linjattiin aidosti vain ja ainoastaan uusiutuvaa energiaa ostavaksi ja myyväksi! 


Saimme arvostetut ja vakaat hyväntekeväisyysjärjestöt kanssamme yhteistyöhön. Neuvottelut heidän kanssa oli mielenkiintoiset ja jännittävät. (Melkein halkean ylpeydestä!) Pidän tärkeänä että me, joilla on asiat hyvin, voimme auttaa tavalla tai toisella niitä, jotka ovat vähäosaisia tai avun tarpeessa. Tykkään nimenomaan ajatuksesta, että pienistä teoista kasvaa yhdessä jotain suurta. Että minun (ja ehkäpä sinunkin) antamalla pienellä rahamäärällä voidaan auttaa niitä, jotka sitä tarvitsevat. 
Pelkän hyväntekeväisyyden varaan ei yritystä voi rakentaa. Muidenkin asioiden on ehdottomasti oltava kunnossa. Itse pidän todella tärkeänä asiakaskokemusta ja asioiden tekemistä helpoksi kuluttajille. En voi mitenkään ymmärtää, miksi sähkösopimuksen (tai oikeastaan minkään muunkaan sopimuksen) tekeminen tehdään asiakkaalle vaikeaksi. On tosi tärkeää, että asiakas voi luottaa siihen, että hänen tekemä sopimus on järkevä. Ja vaikka kilpailijayrityksen feissari nappaisikin hihasta kiinni, niin asiakas tietää (ja tuntee), että oma sopimus on fiksu ja itselle sopiva.
Minua harmittaa esimerkiksi se, että kuvitellaan sähkösopimuksen vaihtamisen olevan vaikeaa. Tai se, että sähkö olisi tällä hetkellä kallista. Vaan eipä ole, sillä markkinahinta on alhainen. Hintoja kannattaa verrata esimerkiksi Energiaviraston sivuilla.  Energiavirasto kuuluu Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnon alaan.  (On toki muitakin sivuja joilla voi hintoja vertailla, mutta läheskään kaikki sähköyhtiöt eivät laita hintojaan näille maksullisille kilpailutus -sivuille.)

Ehkäpä sähkö koetaan vaikeaksi tuotteeksi – ja siihen haluan kyllä muutoksen. Tässä on ihan selkeästi paljon tekemätöntä työtä Suomessa! Itsekin olin ihan ulalla kun tulin alalle, enkä kyllä vieläkään ole sisäistänyt alan omaa jargonia. Muttei se (minua enää) haittaa – on ihan huippumahtavaa saada olla mukana rakentamassa jotain uutta ja hienoa, jotain millä on merkitystä!


Mutta luulenpa, että tässä kohtapuolin pääsen taas normaaliin työrytmiin, ja näin ollen vapaa-aikaakin pitäisi jäädä jonkin verran myös omille harrastuksille - niin kuin tälle blogille. :)
Mahtavaa lokakuun jatkoa teille kaikille! Ja iso kiitos kun olette jaksaneet käydä lukemassa ja kommentoimassa, vaikka postaustahti on ollut jokseenkin ailahtelevainen!
PS. Käy kurkkaamassa nettisivuja (www.ilovirta.fi), ja tee siellä kotiisi hyvänmielen sähkösopimus. Saat sähkön kilpailukykyiseen hintaan ja sen lisäksi voit valita kenelle hyväntekeväisyysjärjestölle lahjoitat pienen summan kuukausittain!

*en saa tästä postauksesta palkkiota - kirjoitin tämän ihan omalla vapaa-ajalla, iloista  ja into piukalla!   

20 kommenttia:

  1. Hienoa, Annu - olet syystäkin omista saavutuksista ylpeä! Ja upean idean oletkin keksinyt, kolahti ainakin minuun heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hekku! En tätä yksin tehnyt! Mutta ylpeä olen. Vähän jännitti kirjoittaa omasta työstä - mutten voinut pitää tätä sisälläni. Tämä on nimittäin niin hieno juttu, ihan mieletön ponnistus. :) Ja nythän se työ vasta alkaakin!

      Poista
  2. Mahtavaa, Annu! Onnistumisista saa ja pitää nauttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika, kyllä tuli kakkua syötyä kun aloitettiin 1.10. :)
      Projekti oli kyllä aikamoinen - mutta hienosti onnistuttiin! Nyt pitää kääriä hihat ja aloittaa oikeat työt!

      Poista
  3. Wau - kuulostaa mahtavalta! Sydämelliset onnittelut innovaatiostasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, olihan se mahtava projekti! Nyt vaan toivotaan, että saadaan paljon ihania asiakkaita! <3

      Poista
  4. Hienoa!
    Sähkösopimuksen kilpailuttaminen on itselläkin käynyt toisinaan mielessä, mutta Ahvenanmaalla asuvana se ei ole mahdollista, vaan sähkö otetaan sieltä mistä se on aina otettu. Vai olenko väärässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Valitettavasti Ahvenanmaa ei ole mahdollinen - kurjaa, eikös vaan...

      Poista
  5. Hieno juttu! Pitääpä käydä kurkkaamassa sivulla ja muutenkin kilpailuttaa sähkö. Olemme sen tehneet jossain vaiheessa mutta pitäisi vaan muistaa tehdä joskus uudestaankin eikä liikaa "juuttua" yhteen toimittajaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marre :)
      Kyllä kannattaa meidän sivuilla käydä, sillä meillä on se pieni auttamisen mahdollisuus JA hintakin on kohdallaan..
      Ja kannattaa käydä muutenkin - mielelläni otetaan palautetta mm sivujen toimivuudesta vastaan, samoin siitä mitä palveluja kaivataan!
      Halutaan, että Ilovirta on nimensä mukaisesti iloa tuottava ja kiltti - asiakasta auttava :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3
      Jeps, onnea tarvitaan, sillä nyt se työ vasta alkaa ja lupaukset lunastetaan!

      Poista
  7. Varmasti mielenkiintoinen projekti. Hieno oivallus sinulta. Ihanaa, kun voi työskennellä kokien flown. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja :) No kyllä oli mielenkiintoinen ja opettavainen projekti. Startin jälkeisen viikonlopun kroppa oli ihan jumissa ja pää täynnä "puuroa" ;)
      Työssä koettu flow on ihan mieletön - se kantaa pitkälle ja antaa uskoa tuleviin haasteisiin.

      Poista
  8. Olen ylpeä sinusta! WAU! ONNEA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Viltsu! No täytyy sanoa että olin vähän ylpeä itsekin.
      Kun oikein kovasti haluaa jotakin, niin sen eteen tekee paljon töitä. :)

      Poista
  9. Hienon idean olet kehittänyt, hyvä sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! <3 No eihän nyt pelkkä idea tähän saakka kantanut - siitähän homma vasta alkoi ;)
      Onneksi oli hyvät yhteistyökumppanit ja tiimi mukana tekemässä!

      Poista
  10. Niin mieletön juttu, asiasta tulee itsellekin oikein hyvä mieli. Aivan loistavaa yhdistää hyväntekeväisyys, noh vaikka mihin ideaan ja olet upeasti sen nyt tehnyt. Ilovirta on sitä paitsi huippyhyvä nimi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kovasti tehtiin tämän eteen töitä.
      Mun mielestä tämä on niin hieno juttu! Ja niin helppo tapa auttaa.
      Kiitos <3 Nimikin sattui kohdilleen.

      Poista