perjantai 13. marraskuuta 2015

Kävinpä Slushissa!

Aiempina vuosina ajattelin, että Slush olisi (tyhjää) hypetystä, teknologian, robotiikan ja turhien appsien esittelyä. Ja että siellä olisi vain nörttejä, yli-innostuneita teknologiafriikkeja ja "ahneita" sijoittajia jotka dollarinkuvat silmissä etsivät seuraavaa ihme peliä tai vekotinta! Voi ihme, miten tämä keski-ikäinen täti-ihminen olikaan väärässä!
Green Stage
Pääsin Slushin New Non-Profit tapahtumaan työni puolesta. New Non-Profit kuuluu Impact-kokonaisuuteen, jossa sosiaalisen vaikuttamisen yritykset, start-up mielisesti toimivat järjestöt sekä vaikuttavuusinvestoijat voivat tavata ja kartoittaa yhteistyömahdollisuuksia. Vaikuttavuusinvestoinnissa tavoitellaan taloudellisen tuoton lisäksi positiivisia ja mitattavia yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Ovet oli juuri avattu :)
 Tänä vuonna, ensimmäistä kertaa mukaan oli kutsuttu 150 suomalaista järjestöedustajaa. Tavoitteena oli saattaa startupit ja järjestöt yhteen miettimään miten kolmatta sektoria voidaan kehittää ja miten hyvinvointiyhteiskuntaa rakennetaan eteenpäin tulevaisuudessa.  Paikalla oli paljon muutoksen tekijöitä, aikaan saajia, ajattelijoita. 
Ministeri Anne Berner ja presidentti Martti Ahtisaari(CMI)

Meille oli hienosti järjestetty tapahtumapolku - häppeningiä oli niin paljon, että olin kiitollinen siitä, etä joku oli etukäteen katsonut ja arvioinut mitkä luennot ja esitykset voisivat kiinnostaa. Ja kyllähän ne kiinnnostivat. Tapahtuman avasi presidentti Martti Ahtisaari (CMI), jota ministeri Anne Berner haastatteli. Jo tämä oli varsin mielenkiintoinen kokonaisuus. Pääesiintyjistä mieleeni jäi varsinkin Jacqueline Novogratz (Acumen) , Kamran Elaihan (Global Catalyst Partners), Christopher Fabian (UNICEF) ja Zack Brisson (Reboot). Hengästyttävän oikeamielisiä ihmisiä, joita ajaa eteenpäin vimma ja palo asioiden aikaansaamiseen ja epäkohtien kitkemiseen.


Varsinkin Jacqueline Novogratzin vahva viesti työstä köyhyyden poistamiseksi ja Kamran Elahianin hieno ja mukaansa tempaava esitys siitä mikä on oikeasti tärkeää.  You have to understand, when enough is enough  -iski kuin tuhat volttia. (Vieläkin hengästyttää!)
Meillä, jotka olemme sattuman kautta syntyneet hyväosaisiksi, on oikeus ja velvollisuus auttaa. Auttaminen pitää tehdä rakentavasti. Yhteiskuntavastuu on kaikkien yritysten (ja yksityistenkin) velvollisuus. Minusta on hienoa, että startupit ovat mukana tällaisessa. Ja olen erittäin iloinen siitä, että Slush huomioi tämänkin toiminnassaan. Go Slush!

Uudet kokemukset avartavat. Pitää käydä uusissa paikoissa, erilaisissa tapahtumissa, hengästyä ja vaikuttua. Kivaa viikonloppua kaikille!

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No oli kyllä! Kannattaa mennä - varsin mieltä avaavaa kuunnella eri luentoja :)

      Poista
  2. Hieno postaus, ja myös itse tapahtuma vaikuttaa hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oli se kyllä hieno tapahtuma. Harmittaa vaan ettei tullut oltua kumpaakin päivää.

      Poista
  3. Mielenkiintoista. Kuulostaa hyvältä tapahtumalta.
    Hyvin sanoit, kyllä, aina pitää mahdollisuuksien mukaan käydä uusissa paikoissa ja vaikuttua.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä :)
      Vaikuttuminen on tärkeää - kun antaa mahdollisuuden, se tapahtuu!

      Poista