Mikä on tärkeää?

Oletteko katsoneet Andrew Morganin dokkarin "The True Cost" vuodelta 2015? Elokuva kertoo vaateteollisuudesta, ihmisistä jotka ovat mukana prosessissa ja muotiteollisuuden merkityksestä maailmalle.
kuva lainattu Wikipedian sivulta
Vaatteista on tullut kertakulutushyödykkeitä, niitä ostetaan ilman harkintaa, käytetään vain vähän aikaa (tai ehkä ei ollenkaan) ja sitten niistä hankkiudutaan eroon. Ongelma on nimenomaan vaatteiden massatuotanto ja halpa hinta.  Ja koska tuotteiden hinta on niin alhainen, niin työstä maksettava korvauskin on alhainen, samoin materiaalin hinta. Tämä johtaa siihen, ettei vaatteita voi valmistaa länsimaissa haluttuun hintaan. Tästä loogisesti johdettuna tuotanto on siis siirretty maihin, joissa meidän (länsimaissa) asettamat työ ja ympäristökriteerit eivät ole voimassa, eivätkä näin ollen täyty.
Ajatus siitä, että maapallo on meidän yhteinen ja meillä jokaisella on velvollisuus (ja oikeus) pitää siitä huolta tuodaan elokuvassa hyvin esille. Jatkuvalla talouskasvulla, tavoiteltavalla tuottavuusloikalla, globalisaatiolla - kaikella on hinta. Ja kun joku hyötyy, niin väistättä epätasa-arvoisessa maailmassa joku toinen kärsii. Katkera totuus... Rahan ei pitäisi olla ainoa mittari tai ohjuri toimintaan. Eikä meillä kenelläkään ole oikeutta sulkea silmiä niiltä epäkohdilta joihin jatkuva talouskasvu meidät ajaa. Eihän jatkuva kasvu ole edes välttämätön - kenellekään. Oikeasti.
Kirjoitin blogiin jutun syksyllä kun kävin Slushissa. Tapahtuma kolahti kunnolla - ajatusmaailmani vastuullisuudesta, oikeudenmukaisuudsta ja  kohtuullisuudesta vahvistui. Osallistuin Slush Impact-osioon, jossa nimenomaan pureuduttiin positiiviseen ja kestävään muutoksen tekemiseen maailmassa.

The True Cost-elokuvan viralliset nettisivut löytyy täältä. Kannattaa kurkata ja lukea. Ehkä tästä jää pieni muistijälki ja sitä kautta toimintatapaan ja ostoskäyttäytymiseen muutos. Elokuva on katsottavissa Netflixissä. Suosittelen lämpimästi.
Haluan uskoa siihen, että maailmassa on muitakin arvoja kuin raha. Muutos lähtee meistä jokaisesta. Kaikki pienetkin päätökset ja valinnat vaikuttavat kokonaisuuteen.

Teksti on ehkääpä minun normiteksteistä  poikkeava, ja jopa vähän paatoksellinenkin, mutta asia on minulle tärkeä. 

Kommentit

  1. Olen myös samaa mieltä, että jatkuva talouskasvu ei tee hyvää ja kostautuu vielä.

    Nykyään on todella vaikea tietää, mikä valmistaja on toiminut eettisesti ja käyttänyt oikeasti laadukkaita materiaaleja. Kerrankin panostin ja ostin muutaman kalliimman vaatteen ja hämmästyin niiden heikkoa laatua.

    Onkohan kaikilla merkkituotteiden valmistajillakaan puhtaat jauhot pussissa. Louis Vuitton jäi kiinni laittomien maahanmuuttajien käytöstä hikipajoilla Italiassa.
    Mistä voimme olla varmoja, kun merkkituotteiden valmistajat käyttävät alihankkijoita, etteivät alihankkijat käytä halpaa ja laitonta työvoimaa? Hankalia kysymyksiä.

    Toinen aihe on piratismi. Katsoin kerran Ulkolinjan dokumentin "Vaarallinen väärennös", joka oli shokeeraava. Harmillista, että se ei ole enää YLE:llä katsottavissa. Piraattituotteet alkavat olla niin taidokkaasti tehtyjä, että niitä on vaikea erottaa alkuperäisestä tuotteesta.

    Ihan hirvittävää, mitä kaikkea piraattituotteita onkaan olemassa. Mm. vaarallisia lääkkeitä ja elintarvikkeita. Jarrulevyjä, joiden valmistamiseen käytetty puristettua heinää jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on niitä elämän isoja kysymyksiä ja valintoja. Ja se on niin surullista, että raha on se ohjaava voima joka saa tekemään (ne väärät) valinnat tuottajan päässä. Eettisyys on aika subjektiivinen käsite...
      Noh, jos jokainen pyrkii vaikutamaan omiin valintoihinsa ja ostamiseen tai ostamatta jättäiseen, niin eiköhän se jossakin vaiheessa ala vaikuttamaan isostikin?

      Poista

Lähetä kommentti