sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Savusaunasta kesäsauna osa 2.

Kesäsaunan remppa jatkuu hitaasti mutta varmasti. Rempan eka osa löytyy täältä. 
Tähän kosteikkoon on tehtävä jonkinmoinen salaojitus
Löylyhuoneessa on iso ikkuna, jonka kautta tulee mukavasti valoa. Ulos sen eteen rakennetaan pieni vilvoittelualue.  Sauna on pikkasen notkelmassa ja ainakin keväällä (ja sateella) ympäristö on aika kosteaa, tai oikeastaan märkääkin. Niinpä saunan ympäriltä on kaivettu jonkin verran mutaa ja muuta orgaanista ainetta pois, ja se on korvattu karkealla soralla.
Keskeltä remppaa....lattialankut näkyy jotenkuten tässä kuvassa.
Saunakamarin lattialankut saivat uuden elämän puhdistettuna ja öljyttynä. Mitäpä sitä hyvää tavaraa turhaan hävittämään? Pukuhuoneen seinä on paikoin harva...päivänvalo paistaa rakosista reippaasti. Tilaa ei eristetä,  mutta fiksataan paneloimalla.
Saunakammarin uutta seinää - ikkuna-aukon alapuolella näkyy ulkoseinä :)
Materiaalina käytettiin mm. tuvan katosta purettuja lautoja. Osaan käytetään uutta lautaa, joka kylläkin käsitellään jossakin välissä. Saunakammarissa oli jo alunperin yksi ikkuna, mutta me päätettiin puhkaista takaseinään vielä toinen.
Löylyhuonetta vasten oleva seinä jätetään tummaksi muistuttamaan alkuperäisestä savusaunasta. Samanlaiseksi, kun se jätetään toiseltakin puolelta.
Uusi ovi tuloillaan
Meillä oli tavoitteena säilyttää vanha väliovi, mutta se oli niin pahasti vaurioitunut, että se piti uusia. Onneksi kaikki ehjä puutavara on säästetty remontin alta. Vanhat tuvan kattolaudat päätyi jykeväksi välioveksi!  Yritettiin ottaa vanhasta saunan ovesta käsintaotut saranat talteen, mutta ne oli niin väljät, ettei niitä voinut käyttää ainakaan tähän.
Saunan sisäkatto on rakenteilla. Se tehdään uudesta panelista. Kuten kuvasta näkyy ulkokatto on ruosteessa sisäpuolelta, mutta se saa toistaiseksi olla sellaisenaan sillä se on ehjä. Vaihtoa on ajankohtainen sitten, kun kun punaisen tuvan katto rempataan joskus tulevaisuudessa.

Löylyhuoneeseen valettiin uusi paikka kiukaalle. Välillä mietittiin, josko voitaisi kierrättää navetan saunasta kiuas ja vesipata tänne kesäsaunaan, mutta  tarkemmin ajateltuna ne olisi vieneet turhan paljon tilaa. Niinpä uuden kiukaan hankinta on edessä.
Iso yksinkertainen ikkuna korvattiin vanhoilla tuplaruutuikkunoilla - ne löytyi muistaakseni toisesta ladosta.
Lattian betonilaatta oli jokseenkin mielenkiintoisella tavalla valettu... kallistuskulmaa kyllä oli aika reippastikin, mutta pikkasen väärään suuntaan...eeh. Etuseinässä "viemärin" virkaa toimitti hirteen tehty aukko, jonka ympärillä oli vahankankaasta (!) tehty ohjaus. No senhän tietää miltä hirsi siellä takana näytti... lattian valua oikaistiin ja siihen asennettiin lattiakaivo ja putkistot, josta on ohjaus ulos suodattimeen.
Vielä taitaa tulla 1 saunapostaus...sellainen, jossa kaikki alkaa näyttää jo valmiilta.  Mukavaa heinäkuista viikon alkua!
*pahoittelen kuvien laatua - kännykkäkuvat hämärässä ei oikein onnistu*

4 kommenttia:

  1. Tuosta tulee kyllä vallan ihana ja tunnelmallinen sauna. Laita ihmeessä valmiista saunasta postaus. Mukavia remonttihetkiä ja kesää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kyllä mä uskon, että siitä tulee kiva. Vanhan kunnostuksessa on vaan niin hurjan paljön "säätämistä"...
      Kivaa heinäkuun jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Ihana varmasti tulee tämä sauna olemaan valmiina.
    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Eiköhän siellä ole kiva sitten löylytellä - luulen niin!
      Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista