keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kun kunto ei riitä

Ottaa vähän koville...
Kun muistaa, miten kova kunto on joskus ollut. Ja kun tietää mihin kaikkeen on pystynyt.
Ja  n y t   e i   v a a n   p y s t y k ä ä n.

Tahdonvoima ei yksin riitä

Joinakin päivinä WOD-harjoitukseen kuuluu pitkä Metcon. Siinä vuorotellaan muutamaa liikettä joko pienin tauoin tai tauotta. Treeni saattaa sisältää juoksemista, esimerkiksi 150-450 m pitkiä sprinttejä, joita vuorotellaan vaikkapa maastavedon tai kyykkyjen kanssa. Intensiteetti ja vauhti on kovat. Ja juuri silloin pitäisi osata kuunnella omaa kroppaa ja seurata tuntemuksia. 

Ei se aina ole helppoa. Sitä ei jotenkin usko merkkejä siitä, että tahtia pitäisi himmata. Sillä kun kaikki muut juoksevat lujaa, niin kyllähän minäkin... Vaatii aikalailla tinniä hölkötellä omaa rauhallista tahtia porukan hännillä. Pää ei oikein usko että se on oikein. Sitä yrittää tahdonvoimalla ylittää kuntotasonsa. Heh. Stoppihan siihen tulee. 
Kun tahtoa on enemmän kuin kuntoa, niin homma sakkaa.
Kahvakuulat eivät liity mitenkään mun epäonniseen Metconiin :)

Ei tunnu kivalta

Nyt arvaan/tiedän miltä rasitusastma saattaa tuntua. Vetää nöyräksi kun ei pysty, ei kykene. Kun joutuu jättämään kesken. Kun keuhkot ei vaan jaksa kiskoa happea, ja kroppa tekee tenän - sanoo että "kiitos riittää tältä päivältä". Silloin ei auta muu kuin ottaa vesipullo nätisti käteen, kerätä kamppeet ja kävellä valkulle ja sanoa että lähden tältä päivältä kotiin.

Maltti on valttia

Malttia tarvitaan, kun aloittaa uuden liikuntaharrastuksen. Tarkoitus ei kuitenkaan ole "tappaa" itseään treenillä. Pitää kuunnella omia tuntemuksiaan, ja hyväksyä omat rajat. Luin jostakin crossfit-forumista, että 25-vuotiaan kolme treenikertaa vastaa viiskymppisellä viittä kertaa! Että ilmankos kehittyminen on hidasta...
Ei se Skills-tapaaminen turha ole - siellä käydään läpi oma kuntotaso, kehityskohteet ja tavoitteet
Ja juuri tästä syystä harjoituksia pitää skaalata omalle tasolle. Kun sen vaan muistaisi käytännössä. Faktat faktoina - ei tässä nuoria enää olla, muttei se silti tarkoita että periksi annetaan! Onneksi sitä oppii tämänkin ikäisenä uusia asioita - jos ei muuten niin kantapään kautta.
Ja onneksi tulee uusia treenipäiviä!

7 kommenttia:

  1. No niinpä. Sitä välillä tosiaan unohtaa, ettei sittenkään ole se ihan entinen oma itsensä. Etenkin jos reenaa nuorten ja kovakuntoisten kanssa. Sitä vaan menee siinä mukana niin täyttä kuin ikinä pääsee, mutta liika on liikaa. Turhauttavaa välillä, mutta onneks me ollaan jo niin viisaita, että tiedetään, että himmaaminen oikeassa paikassa ei ole luovuttamista, vaan fiksua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hurja harmitus ja turhautuminen kun pää tahtoo mutta kroppa ei vaan pysty - huh!
      Mutta kyllä tässä kehittyy, kunto nousee ja lihakset löytyy...Kunhan vaan antaa itselleen aikaa :)

      Poista
  2. Tuttu juttu,kun ei millään haluaisi antaa periksi.Eikä kyse ole vertaamisesta nuorimpiin ja kovakuntoisimpiin vaan omasta halusta päästä loppuun asti. Ja sitten kun joutuu lähtemään vesipullon kanssa kesken pois...mutta tulee uusi päivä ja sitten...Tsemppiä meille.
    -AM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tässä on kuitenkin sen verran oppivainen - ettei itseään ihan piippuun vedä (enää) - vaikka aika äärirajoille meneekin. Kun happeea ei enää saa, niin on parempi himmata pikkasen ;)
      Tsemppiä meille tosiaan :D

      Poista
  3. Täytyykin jäädä seurailemaan, elämänmuutos täällä edessä, tai alkanut, mutta vähän tökkii. Josko täältä saisi lisäpotkua :) vaikka hurjan hyvässä kunnossa oletkin itseeni verrattuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, välillä tökkii enemmän ja välillä vähemmän. Onneksi on kuitenkin aina se huominen, että voi skarpata. Pienin askelin tulee hyvää jälkeä :)

      Poista
  4. Kyllä se on tärkeää kuunnella itseään, joskus on vaan järkevintä jättää treenit kesken vaikka pää ei millään siihen"lupaa" antaisi! Nim. Itse vasta 29v.

    VastaaPoista