lauantai 19. marraskuuta 2016

Mitä tehtiin kaikilla tomaateilla?

Meille Kivelässä tuli reilut 150 kg tomaatteja - tähän määrään ei ole laskettu niitä, jotka syötiin pitkin poikin kesää sellaisenaan tai salaateissa. En tiedä onko tuo satomäärä paljon vai vähän, mutta sen tiedän, että meidän pakastimet ovat täynnä!
Sastokauden alussa saalis oli päivittäin tätä luokkaa...
Loppukaudesta piti tomaatit kerätä sisälle jälkikypsymään

Pakastettuja tomaatteja?

Jeps. Alkusyksystä keitin tai haudutin uunissa tomaateista kastikepohjaa pakastettavaksi. Uunipannulle paloittelin tomaatteja, sipulia, kesäkurpitsaa, porkkanaa ja chilejä, laitoin vähän suolaa ja pippuria ja koko komeus kuumaan uuniin. Kun paistos oli valmis hurautin sen soseeksi monitoimikoneella ja pakastin annospusseissa. Kätevää!

Sitten kun tomaatteja alkoi kypsyä tosi isoja määriä kerrallaan oli pakko muuttaa taktiikkaa. Pussitin pikkutomaatit (joita meillä oli paljon) kokonaisina, ja isommat puolitin tai jaoin neljään osaan, ja pakastin ne sellaisenaan. Näitä pakasteita ei tietenkään voi käyttää salaateissa, mutta ne sopii mainiosti erilaisiin paistoksiin, kastikkeisiin tai vaikkapa ketsuppiin.

Ketsuppia tomaateista

Vaikka meillä ei juurikaan syödä ketsuppia, niin kotitekoista tulee kyllä syötyä enemmänkin. Varsinkin se tulisempi laji sopii maustamaan vaikkapa makaronilaatikkoa tai jauhelihakastiketta. Ja sopii se mainiosti (mauttomamman) uunibroilerin kanssa, tai perunaveneiden kanssa. Ja tacopöydässä tai kotona tehtyjen hampurilaisten kanssa se on must.
Oletteko tehneet ketsuppia itse? Tässä ainakin yksi helppo ohje, kokeile vaikka!

Vähän tulisempi ketsuppi

1 kg tomaatteja
1-2 sipulia
1-2 valkosipulin kynttä
1 chili
1 paprika
1 dl sokeria (esim. fariini)
1 dl valkoviinietikkaa
2 tl suolaa
0,5 tl kanelia
1 tl jauhettua mustapippuria

Puolita tomaatit ja poista kanta. Paloittele sipulit, chili ja parika.
Kuumenna kattilassa valkoviinietikka ja mausteet. Lisää kasvikset ja anna kiehua keskilämmöllä reilut puolituntia. Soseuta sauvasekoittimella (tai blenderissä).
Keitä ketsuppia miedolla lämmöllä, ehkä noin puoli tuntia - niin että saat halutun paksuiseksi.
Purkita kuuma ketsuppi steriloituihin lasipurkkeihin, pyyhi huolellisesti mahdolliset roiskeet pois suuaukosta ja sulje purkki. Jäähdytä. Säilytä ketsuppi jääkaapissa.

Meillä ei muuten ketsuppi ole tummanpunaista - sillä meille tuli valtaavasti myös keltaisia tomaatteja. Niinpä väri vaihtelee vaalean oranssista punaiseen. 
Nyt mukavaa viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Mahtava sato teillä ja hienoa että olette keksineet säilöntätapoja, että saatte terveellisiä oman sadon tomaattituotteita syödä pitkin talvea.
    Ihanaa viikonlopua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Kyllähän niitä tomaatteja tuli paljon, varsinkin kun ei niitä juurikaan ennen ole tullut kasvatettuakaan.
      Meilä on niin paljon kaikkia herkkuja pakastimessa, että ihan hämmentää :)

      Poista
  2. Itse tehty ketsuppi maistuu varmasti ihan erilaiselta kuin kaupasta ostettu. Mahtavan sadon olette saaneet.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kyllä ihan eri makuista. Ja jos sattuu kaupassa olemaan edullisia tomaatteja tarjolla, niin kannattaa kokeilla vaikkapa puolesta kilosta. Ihan hauskaa hommaa tuon keittäminen on. Itsetehtyketsuppi on muuten ihan kiva ruokalahjanakin :)

      Poista
  3. No oho :D. Jaa että onko 15o kiloa paljon vai vähän :D??? Öööö. Ihan mahtisato!
    Ja loistoidea toi pakastaminen. Viitseliäisyyttä vaatii kaikki esivalmistelu, mutta voin niin kuvitella, kuinka kiva sieltä pakkasesta on kaivaa soseet sun muut käyttöön.
    Itse aion ens kesänä tuplata minttujen määrän, koska niitä oli niin kiva ottaa pakkasestai smoothieihin. Niin kauan kuin otettavaa riitti. Kaupasta kun ei oikein tahdo tähän aikaan minttua edes löytää, niin omavaraisuus on kiva. Sensijaan pari muuta yrttiä saa jäädä vähemmälle. Sellaset, mitä ei tullut käytettyä ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä tiedä onko tuo iso vai pieni sato meidän taimimäärään verattuna - mutta onhan se juukelinmoinen määrä tomskuja!
      Mulla on kyllä ihan hurjat suunnitelman ensi kesän yrttien kasvattamiseen... se meni jotenkin vähän ohi minulta viime kesänä. En vaan jotenkin "ehtinyt" ;)

      Poista