sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Parasta on tunne!

Olen sitoutunut käymään vähintään 3 kertaa viikossa salilla ja siitä olen pitänyt kiinni. Käyn kurkkaamassa illalla seuraavan päivän WOD-ohjelman.  Kertaakaan en ole jättänyt menemättä vaikka ohjelma näytäisi ennakkoon kuinka pelottavalta tahansa.

Muutaman kerran on "tullut äitiä ikävä" kun olen lukenut mikä seuraavana päivänä on edessä. Skills tapaamisessa  Markus (valmentaja) sanoi että WODeille pitää vaan rohkeasti mennä. Se on paras keino kehittymiseen (välillä mä kyllä epäilin, ettei se tienny/tajunnut mun kuntoa tai ikää...tämä edistymisen hitaus on hanurista!).

Treeni alkaa aina lämmittelyllä (10 min) jonka aikana tulee mukava hiki. Sen jälkeen alkaa haastava osuus, nimittäin itse treeni! "Epätoivo" valtaa ja päässä risteilee kaikenmaailman asiat: tekniikka hukassa, suosituspainot toivottoman isot, mikä se toistomäärä olikaan, jäykkä selkäranka, heikot lihakset, reidet jumissa, toistomäärät suuret, -miten tämä skaalataan? Isoja äijiä tolkuttomien painojen kanssa vieressä, ja nuoria naisia tajuttomien painojen kanssa, kilinää ja kolinaa.... Rauhoitu, rauhoitu, rauhoitu...hengitä syvään.


Sitten sekuntikello lähtee päälle ja kaikki ympärillä unohtuu!

Toisten tekemisiä ei näe. Eikä toisten painoja. Eikä ehdi seurata mitä vieressä tapahtuu. Istuuko, tekeekö, suorittaako, jaksaako... siinä voisi periaatteessa joku vaikka tanssia, muttei sitä näe. Sitä vaan keskittyy omaan suoritukseen. Ainoa mikä pyörii mielessä on WODin toistomäärät ja punaiset numerot sekuntikellossa - jäljellä oleva aika. Ja Lauri, joka käy välillä ohjaamassa asennon korjaamista, tai kannustamassa että "hyvältä näyttäää, purista vielä, vielä yksi toisto!" 

Ja voi pojat kun kello piippaa, että aika on täynnä! Paras tunne! Suoritin kaikki liikkeet.  Nostin ehkä enemmän kuin ennen. Sormien puristusvoima riitti sittenkin vielä yhteen vetoon. Saatoin kyykätä syvempään kuin edellisellä kerralla. Sainko tehtyä yhden kierroksen enemmän? Ehkä polvet pysyi paremmin linjassa kuin toissapäivänä. Voisinko ensi kerralla lisätä painoja? Hapottaa. Minä selvisin. Tein sen. Onnistuin. Olen elossa. Hengitän.
naama + bokeeh

Voi iloa ja onnea! Tämä on niin oikea laji minulle! 

4 kommenttia:

  1. Laji on vienyt selvästi mukanaan, hienoa!
    Rentoa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se vienyt - totaalisesti! (Perhe alkaa jo kyllästyä mun crossfithöpötykseen...)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tuo asennetta vaatii - huh! Mutta kivaa se on!

      Poista