Ihana lehtikaalisalaatti

Välillä on hippasen vaikea keksiä mitä sitä söisi. Ettei aina sortuisi samoihin ruokiin. Varsinkin salaatit meinaavat ainakin talvella mennä vähän tylsäksi.
Selailin mun kokkauskirjoja, ja Leila Lindholmin kirjasta The Fresh Foodie löysin mukavan näköisen ja makuisen lehtikaalisalaatin. Pikkasen jouduin sitä kyllä muuntamaan koska kaikkia tarvikkeita ei ollut kotona, joten tämä on modattu versio. Lisäksi tämä oli alunperin 4 hengen salaatti, mutta mä ja mun mies vedettiin tämä ihan kahdestaan!
Minulla on tapana salaattia tehdessä laittaa kaikki omiin kippoihin ja kuppeihin ja sitten vasta yhdistän ne tarjoiluvadille tai lautaselle tms.

Lehtikaalisalaatti

400 g lehtikaalia (osa pinaattia)
1 granaattiomena
1 iso päärynää
100 g fetajuustoa
0,5 dl manteleita leikattuna lastuiksi

Kastike

1 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl hunajaa
1 rkl öljyä
granaattiomenan mehua
sormisuolaa


Pese, riivi ja pieni lehtikaali suupaloiksi (säästä ruodit vaikka mehuun tai smoothieen)
Pese granaattiomena, ja pyörittele sitä leikkuualustaa vasten että se vähän pehmenee. Halkaise ja ota siemenet ja mehu talteen kahteen eri kippoon.
Pese ja paloittele päärynä haluamaasi muotoon. Itse tein "tikkuja".
Murustele feta valmiiksi kippoon.
Leikkaa mantelit (tai pähkinät) haluamaasi muotoon. 

Yhdistä kaikki kastikkeessa tarvitsemasi aineet yhteen kippoon ja sekoita ne kunnolla. 
Itse kaadoin kastikkeen lehtikaalien päälle ja sekoitin kunnolla. Tämän jälkeen kokosin salaatin tarjoiluastiaan.  Järjestys: maustettu lehtikaali, päärynäsuikaleet, feta, granaattiomenan siemenet ja viimeiseksi mantelit.

Tätä on tullut tehtyä jo pari kertaa - maistui kummallakin kerralla oikein hyvälle,

Kommentit

  1. Näyttää tosi hyvältä, mä vaan en ole tota lehtikaalia oikein koskaan oppinut. Vaan josko sen vaikka korvaisi pinaatilla, ei sekään ihan sieltä huonoimmasta päästä niitä vihreitä kuitenkaan. Kiitoksia vinkistä!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo salaatti on kyllä hyvä - ja tottakai sen lehtikaalin voi korjata ihan millä vaan vihreällä mikä maistuu omassa suussa hyvälle! Salaatin mukava maku tulee kuitenkin graanaattiomenasta ja fetasta :)

      Poista

Lähetä kommentti