Plussat ja miinukset Crossfitissä

Ai mitä? Minä, yli-innokas Crossfit-harrastaja löydän jotain negatiivista sanottavaa omasta rakkaasta lajista? No miinukset eivät niinkään koske pelkkää Crossfitiä, vaan ylipäänsä ne taitavat olla asioita jotka liikunnassa ärsyttää tai rasittaa.


Miinusta ensin

Ensin ne negatiiviset, sillä haluan kuitenkin että postauksesta jää kiva fiilis kun tämän lukee loppuun.

1. En tykkää ennätysten jahtaamisesta. Siis siitä, että tehdään yhden toiston maksimitoistoja. Ymmärrän kyllä sen voiman kehittymisen kannalta, mutta omasta mielestäni se on tooooosi tylsää. Tehdään yksi toisto, odotetaan 3 minuuttia, ja lisätään painoa ja kokeillaan uudestaan. Ja tätä jatketaan niin pitkään kunnes ei enää toistoja tule. Mutta - tätä tehdään, koska se on hyvästä!
valmistautuminen maastavetoon
2. En tykkää assault pyörästä yhtään. Se sattuu ihan vietävästi, koska olen aina maitohapoilla sillä polkiessa. Varmaankin pitäisi polkea tällä enemmän niin tottuisin ja  kehitystäkin tapahtuisi. Kipuhan ei ole "vaarallista" kipua, vaan ihan vaan sitä että hapottaa liikaa,  koska keuhkot vetää liian vähän happea. Jepjep, tiedän että se on hyvästä, mutten tykkää.
Siinä ne assaultit on rivissä...
3. Ajoittainen osaamattomuuden tunne.
Olen niin iloinen kun olen saanut leuanvedon sujumaan jotenkuten - ainakin niin, että voin sanoa pystyväni siihen - nättejä ne ei ole, muttei tässä tyylipisteitä olla hakemassakaan. Mutta sitten on lukematon määrä muita liikkeitä, joita en osaakaan - ja niiden kimppuun pitää käydä seuraavaksi. Esimerkkinä palomiespunnerrus, käsilläseisontapunnerrus, yhden jalan kyykky , köysikiipeily jne... On niin paljon opittavaa - huoh. Tämä kroppa on vaan niin hidas oppimaan - ihan kun mulla olisi joku superhidas hermotus kautta kehon?!?

4. Oma turhautuminen. Se harmittaa ehkä eniten. Koko ajan pitäisi muistuttaa itseään siitä mistä aloitin, ja miten pitkälle olen päässyt. Silloin on hyvä fiilis. On tosi tylsää kun on niin malttamaton, ja omat ajatukset ja kuvitelmat laukkaa niin paljon edellä todellisista kyvyistä. Nooh...kasvattava kokemus tämäkin.


Ja sitten ne positiiviset asiat


1. Tykkään vauhdikkaista WODeista, sellaisista joissa tuntuu että kunto pettää alta ja noutaja on tulossa. Kyllä. Kai se on jonkinlaista masokismia :) Ei tarvitse ajatella, suorittaa vaan tasaisella, kovalla tahdilla harjoitusta. Niillä tunneilla keuhkot tuulettuvat. Epätoivo hiipii aina jossakin vaiheessa treeniä, mutta vilkaisu kelloon tai valmentajaan saa kummasti jatkamaan, virtaa kyllä löytyy. Mulla pysyy pää kasassa kun lasken toistoja. Silloin kipu tai huonoa olo ei ole päällimmäisenä ajatuksena. Jos nimittäin alan ajatella että sattuu polveen, nilkkaan, keuhkoihin, hauiksiin tai muualle, niin se kipu vaan kasvaa. Mutta kun lasken yk-si, kak-si, koool-me, nellll-jä, niin numerot vie pois inha-alueelta, ainakin pikkasen.

2. Oman kehon painolla tehtävät treenit on hauskoja. Ja vasta Crossfitin kautta ymmärsin miten huikean monipuolisia ja tehokkaita ne liikkeet ovat. Varsinkin burpeet on ihan mahdottoman tehokkaita. Muistan miten vihasin niitä alussa ja ajattelin että niiden keksijä on ollut joku hullu sadisti.... No nyt ne on yksi lemppariliike, siis ei ne tunnu mukavilta, mutta niiden teho on ihan yliveto!

3. Lajin vaihtelevuus on ylivoimainen. Silloin kauan kauan sitten kävin spinningissä, niin tykkäsin siitä hurjasti - se meno ja intensiteetti oli huikeaa -  mutta jossakin vaiheessa siitä tuli tosi puuduttavaa. Siinä poljettiin suljetussa huoneessa hullunlailla sen tunnin ajan, ja se siitä.
Crossfitissa tunnit vaihtelevat päivästä toiseen tietyn ohjelmoinnin mukaan. Painonnostoa, soutua, juoksua, voimistelua, telinevoimistelua, kovatehoista aerobista liikuntaa jne. Ei ole kahta samanlaista päivää. Eikä ehdi kyllästyä!

4. Skaalattavuus. Kaikki voivat osallistua samalle tunnille. Ei ole väliä onko hyvä vai huonokuntoinen. Liikkeet voi skaalata, eli niitä voi helpottaa jokaisen kuntotason mukaisesti.  Esimerkikis leuanvedot voi tehdä kuminauhan kanssa, tai hyppyleukoina jarruttaen, tai pelkkinä hyppyleukoina, tai rengassoutuina eri kulmassa. Tunnin aikana voi myös vaihtaa helpompaan liikkeeseen jos tuntuu ettei jaksa tehdä liikettä kuten sen aloitti. Siis että aloittaa vaikka tavallisilla punnerruksilla, mutta vaihtaa jossain vaiheessa punnertamaan polvet maassa. Tai aloittaa boksihypyillä, mutta treenin loppuakohti voi vaihtaa askeltamiseen.
5. Oman kehittymisen seuraaminen. Vaikken tykkääkään maksimipainoilla tekemisestä, niin kyllähän niiden avulla selkeästi näkee oman edistymisen. Sama koskee kaikkia taitoa vaativia liikkeitä - taito kehittyy pikkuhiljaa, mutta sitten kun oppii jonkin taidon, niin johan siitä tulee ihan huikea fiilis. Olen jo päättänyt, että vuonna 2018 minun pitää onnistua palomiespunnerruksessa ja käsilläseisontapunnerruksessa. Viime vuonna latasin hurjat määrät tavoitteita itselleni - voi reppanaa noviisia - nyt ymmärrän, että pikkuhiljaa hyvä tulee! Eikä liian paljoa tavoitteita voi asettaa itselleen kerralla.
Hiukset pystyssä tunnin jälkeen :)
Näitä hyviä puolia olisi vaikka ja kuinka - mutta 5 saa riittää tällä kertaa. Pysyy sitten tämä hehkutus aisoissa - heh.
Jatkan itseni yllättämistä viikoittain. Välillä onnistuu joku liike yli odotusten, välillä nousee painoa muutama kilo enemmän kuin ennen. Liikunta tekee hyvää pienelle ihmiselle. Mieli ja kroppa pysyvät kunnossa!

Kommentit

  1. Katsoin jonkun dokkari tuosta grossfitista ja huh miten siinä revittiin. Se tuntui olevan kaikilla yhteistä, että ajattelutyyli oli: ei kipua ei hyötyä. Niinhän se taitaa kyllä olla kaikissa urheilulajeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se repivää, jos sen haluaa repivänä tehdä. Mutta voi sen tehdä toisinkin :)
      Minulle on tärkeää että liikunta tehoaa - ja se ei tehoa jos se ei tunnu. Ei sen tarvitse sattua, mutta pieni epämukavuus, hengästyminen ja kiristäminen tarkoittaa että lihakset on työssä. Mutta sattua ei saa!

      Poista
  2. Kiitos kun kirjoittelet aiheesta. Juurikin kirjoitustesi ja esimerkin innoittamana aloitin toiminnallisen
    harjoittelun( 50+ ikäisenä),jossa on myöskin crossfit- tyyppisiä harjoituksia boxihyppyjä, leuanvetoa, voimapalloa,oman kehon paino jne. On se vaan vienyt mukanaan ja raskasta on kun joku juttu ei onnistu heti,mutta periksi ei anneta, vaikka leuanvedossa mieli tekisikin. Ja oman kehityksen seuraaminen on palkitsevaa, jos sitä on tullut.
    -AM

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavata kommentista <3 Tosi ihanaa, jos mun kirjoitukset on innoittanut liikkumaan :) Voi että... :)
      Yritän kirjoittaa siitä, että liikunta ei ole pelottavaa, vaikkei ennen olisi juuri liikkunutkaan. Ja uudet lajit on kivoja. Ja että varmasti jokaiselle luojan luomalle löytyy oma laji! Ja siitäkin kirjoitan, että pitää ja saa hengästyä. Ja jokainen voi ainakin kokeilla asiota joita IKINÄ ennen olisi kokeillutkaan. Kuten vaikka painonnostoa...ei olisi muutama vuosi sitten tullut mieleenkään painonnosto - mutta niinsitä vaan tämäkin täti tekee tempasuja, valakyykkyjä ja rinnalle vetoja. Ihmeellistä:)
      Pääasia on että oma laji on palkitsevaa - se saa jatkamaan vaikka olisikin välillä raskaampaa settiä.

      Poista
  3. Tässähän hrngästyy kun katsookin näitä kuvia! Mahtavan kuuloinen harrastus, ehkä pääsen testaamaan sen vielä joku sopiva päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, älä nyt hyvänen aika hengästy ;)
      Tämä on kyllä paras harrastus mikä minulla on ikinä ollut. Monipuolisuus on ihan mahtava, koska liikkeitä ja tavoitteita on niin paljon.
      Kannattaa mennä kokeilutunnille jos jollakin lähisalilla on Open Gym-päivä. Tai vaihtoehtoisesti käy sen Onramp-kurssin, joka on tarkoitettu aloittelijoille. Sen aikana ainakin huomaa nappaako laji vai ei. (No minulla nappas - heh) Sen Onrampin aikana käydään läpi monipuolisesti lajia.
      Suosittelen lajia lämpmästi!

      Poista

Lähetä kommentti